maanantai 15. heinäkuuta 2013

Vatsatautia liikkeellä


Eilen olemme Severin ja Tatran kanssa viettäneet Kannelmäen Animagissa puolitoista tuntia. Tatra siis viikonloppuna aloitti löysällä vatsalla ja sunnuntai maanantai välisenä yönä tunnin välein oksentelua ja veriripulia oli tarjolla. Siispä aamulla soitin Kantsuun ja vaikka ei saatu aikaa niin lupasivat ottaa Tatran jossain välissä kymmenen aikaan. Siispä huonosti nukutun yön jälkeen muksu ja koira autoon ja menoks. Täytyy taas kiittää siitä hyvästä palvelusta ja toiminnasta. Vaikka meille sanottiin, että voi joutua jonottamaan kun meille ei ole sitä aikaa, niin kaikki meni todella sujuvasti. Severi on kyllä mahtava lapsi siinä, että hyväntuulisuudellaan jaksaa ilostuttaa vaikka ei ole mitään kummoisia virikkeitä tarjolla. Tatralta otettiin siis verikoe, annettiin oksennuksen esto ja pienen verenkuvan jälkeen nesteytys ihon alle. Nyt on siis antibiootit kehissä ja Tatran kunto parani silmissä. Tosin tänäkin aamuna on vielä apaattinen ja voimaton, Mutta olihan tuo veriripuliyö aika kova fyysinen koettelemus. Ja siis samana päivänä Leenan Reetu oli myös Kantsun Animagissa samasta syystä, joten kaikille tiedoksi ripulia liikenteessä. Suurin harmitus tässä on se, että Ripa-Rapa olisi tullut hoitoon tänään, mutta nyt meidän koirat on ilman koirakavereita tovin. 

Sitten Etnan treeniraportti. Meillä on nyt siis takana neljä treenikertaa. Kaksi kotikutoista ja kaksi Purinalla. Kontaktit alkavat olla (siis A ja puomi) aika kivassa kunnossa. Etna hakee hyvin two on two offille. Välillä tosin innostukseltaan tulee liian pitkälle. Olemme siis tehneet kokonaisia kontaktiesteitä. Pientä radanpätkääkin tehtiin viimeksi. Sain harjoitukseen persjättöä ja välistävetoa. Etnalla on hyvä vauhti, mutta nyt pitää vaan keskittyä sen säilyttämiseen ja nopeuttamiseen eli etupalkkaa vaan, aina kun mahdollista. Ainoa haaste siitä on, että pitäisi aina olla kaveri mukana treenaamassa ja sitä on vaikeampi toteuttaa. Voi kunpa olisi lelulla palkkautuva koira.. Ja sitten ne kepit. Lelulla palkkauksessa olisi kyllä nyt puolensa taas. Voisi olla varma siitä että koira tajuaa mennä keppien välissä, koska ei näe palkkaa heti. Namualustalla palkka on edessä ja sinnehän se koira ampaisee alta aika yksikön, mutta siis jotain kertoo se, että kahdella keppiparilla Etna menee jo tosi nätisti ja juoksulinja on jo aika viisto. Tähän ollaan siis nyt päästy neljällä kerralla. Etnan kanssa olen muutaman kerran tehnyt keppejä verkoilla ja sen jälkeen vähän samalla idealla kuin 2x2 eli lisäämällä aina kaksi keppiä jonoon. Ensin oli vain kaksi keppiä sen jälkeen neljä jne. Tästä syystä ilmeisesti Etna myös suorittaa näköjään kepit käsiohjauksella ilman verkkoja ja tämä on minulle ihan uutta. Tätä en kuitenkaan halua jatkaa joten nyt vain 2x2 tai verkot kepeille etupalkalla. Mutta siis hyvin on edetty ja paljon on vielä matkaa. Rengasta olemme mutamaan otteeseen tehneet, mutta kokonaan tekemättä on keinu, pituus, okseri ja pöytä. 

Tässähän tätä siis 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti