Tilaus on mennyt perille

Pessimistihän ei koskaan pety. No en voi itseäni kutsua pessimistiksi, mutta vuoden takaiset tapahtumat muistuttavat elämän haavoittuvuudesta. Uskalsin ääneen toivoa kolmea pentua ja hiljaa pääni sisällä neljää. No..

siinä niitä nyt sitten olisi :)

Jokainen voi itse arvioida mitä tuleman pitää, mutta ainakin enemmän kuin olisi edes uskaltanut toivoa. Viisihän se Laszlo kuvasta näki ja ne minäkin näin. Kovasti tuossa hämää monia ylhäällä oleva lanneluusta tuleva muoto. Optimisti voisi siinä nähdä sen kuudennenkin masuasukin. Mutta siis viisi on hyvä saldo ja toivotaan että kaikki menee nappiin: kaikki saadaa elävänä ulos ja Etna tietty hyvissä voimissa. Aikahan sen näyttää ja ensiviikolla olisi sitten odotettavissa se Hoo hetki :)

Maha senkun pullottaa

Kyllä se aika menee hurjaa vauhtia. Etna on kuin ilmapallo. Pari viikkoa vielä ja meidän talo täyttyy ihanista ipanoista. Vielä täytyisi siistiä Etna pentukuntoon eli hyvästit jalka ja partakarvoille. On se ihanaa, että tuo koiran odottava aika ei suinkaan ole niin pitkä kuin ihmisen. Vapun jälkeen viedään tytsy vielä röntgeniin, jotta tiedetään mihin pitää varautua synnytyksessä. Jännää..

Tatra on kuin vuoristorata. Välillä ontumista tuskin huomaa ja joskus jopa liike on normaalia. Noh käytiin tällä viikolla kokeilemassa että kuinka jalka kestää lenkitystä. Tatra painoi kuin viimeistä päivää vapaana mettässä ja loppu lenkistä pientä ontumista oli havaittavissa. Ajattelin jo, että ihan hyvin kesti, mutta seuraavana päivänä koira oli kolmijalkainen. Nyt olen siis aloittanut myös Arthroflexin antamisen. Jotenkin se vaan ottaa henkisesti koville, kun koira ei enää pysty normaaliin elämään. Yhdessä tekeminen on jäänyt taka-alalle, kun jalan kunto on niin vaihteleva. Toivoisin niin, että pääsisimme käymään edes Purinalla kattomassa kavereiden treenejä ja siinä samalla vaikka kokeilla jotain ilman hyppyjä.    

Tässä se nyt on!

Severille valmistu oma koira :)

Kevät on peruttu..

Jostain syystä juuri silloin kun todella toivosi (jo koirankin takia) lämpimiä ja kuivia kelejä niin turha on toivoa. Oltiin mettälenkillä eilen. Masentavan harmaata ja lumista maisemaa sai ihailla. Tatraa ei tuntunut haittaavan huono keli ja upottava lumi. Tyttö painoi kuin viimeistä päivää ja seuraukset olivat sen mukaiset. Illalla ei vasemmalle etutassulle pystynyt astumaan. Varsinaista nuoralla tanssia tässä vedellään. Koiran pitää saada nauttia ja juosta vapaana: leikkiä jos siltä tuntuu. Vaan tätä se nyt taitaa olla, se nivelrikkoisen koiran kanssa eläminen. Jatkuvaa tilanteen arviointia ja kipulääkkeiden syöntiä. Nyt on siis jo takana kaikki neljä Cartrophen pistostakin ja merkittävää helpotusta ei niistä tällä hetkellä saatu. Pikkuhiljaa minulle valkenee, miten tämä elämä on muuttunut Tatran osalta. No aika näyttää miten tässä edetään ja jostain syystä haluaisin vielä uskoa parempien päivien tulevan. Miten ihmeessä voi osata tehdä oikeita arvioita tai päätöksiä toisen kivusta.

No jos Tatra ei himmaillut lenkillä niin tuo "niin raskaana" oleva Etna kyllä himmaili. Maha ei ole vielä merkittävästi kasvanut, mutta vauhdissa on jo selkeä ero. Jotenkin muistuu mieliin oma raskausaika: ummetus, närästys, väsymys ja ailahtelevaisuus. Ei kyllä käy kateeksi Etnaa.. Toivon niin, että sieltä tulisi vaikka neljä ihanaa tervettä pentua piristämään meidän kevättä tai kesää. On nämä viimeaikaiset tapahtumat vähän mielialaa vetänyt miinuksen puolelle. Ja pakko sanoa, että kyllä se viime keväänkin Etnan tiineys on käynyt mielessä myös. Mitä jos juttuja olen myös pyöritellyt päässäni. Nyt jos vain se kevät tulisi ja ilma lämpenisi, niin mielialankin muuttuisi positiivisemmaksi. Vai onko kevät todella peruttu?

Tässä sitä on, keväistä metsää latujen kera.

Vauhtiahan se ei estä :)

Onneksi sain tällaisen kimpun piristykseksi <3 Tahtoo kesän!

Niin se elämä muuttaa suuntaa..

Siitä on nyt jo varmaan kuukausi, kun Tatra yhden pitkän metsälenkin jälkeen ontui vasenta etutassuaan. Tarkistin heti, että onko kyse tassuhaavasta vai aristaako Tatra jalkaa muuten. En löytänyt mitään syytä ontumiselle, joten ajattelin että Tatra on venäyttänyt jalan rajussa leikissä Etnan kanssa. Annoin Rimadyl kuurin ja niin ontuminen loppui. Jatkoimme samaan rataan kuin ennenkin: käytiin vetämässä yksi kisaratakin surkuhupaisalla hyllyllä, eli luokka nousu saa odottaa itseään vielä.

Minulle tarjoutui jopa mahdollisuus käydä pari kertaa Oreniuksen opissa omien treenien lisäksi. Niinpä menimme ekaa kertaa Oreniukselle. Ensiksikin, itse olen näköjään niin kova jännittämään, etten todellakaan ollut oma itseni treenissä. Sekoilin ohjauksessa ihan miten sattuu ja en vaan sisäistänyt ohjeita. Lisäksi meidän vahvuudeksi kutsuttu pujottelu meni niin mönkään kuin voi. Tatra lopetti pujottelun kesken. No saimme muutamia hyviä neuvoja ja pari onnistunuttakin pätkää tehtyä. Loppu vaiheessa katsoin, että Tatra pitää tassuaan ylhäällä. Illalla Tatra oli jo kolmijalkainen :(. Seuraavana päivänä päätin varata lääkärille ajan, koska viikon päästä olisi taas pari kisastarttia. Röntgenkuvat paljastivat karmivat totuuden: Tatralla on nivelrikko vasemmassa kyynärpäässä. Päätettiin aloittaa Cartrophen pistokset ja pitkä sairasloma. Nyt siis haaveet kolmosiin noususta taitavat todellakin jäädä haaveiksi ja agiharrastus jää nyt toistaiseksi hyllylle.

Nyt siis kaikki kuviot menivät uusiksi. Fiina, joka odotti agiuraa Etnan kanssa, saa odottaa mahdollisesti uutta lainakoiraa. Onneksi on varakoira jo Luusereiden alkeiskurssille, jos Etna on nyt tiineenä. Jos Etna on tiineenä, niin aksaaminen saa odottaa itse kullakin. Minulla vaan kun on kova hinku jo treenaamaan ja kisaamaan. Kaikki jäi vain niin kesken. Etnan tilasta ei nyt vielä tiedä mitään, eikä ajatuksissa ole ultrata tytsyä. Mahan kasvua odotellessa. Olisi kyllä todella kivaa saada kevään piristykseksi pentuja taloon. 

Vasemmalla ylhäällä Tatra ja Annapurna nauttivat kevään ensimmäisistä auringon säteisä partsilla.