Siitä
on nyt jo varmaan kuukausi, kun Tatra yhden pitkän metsälenkin jälkeen ontui
vasenta etutassuaan. Tarkistin heti, että onko kyse tassuhaavasta vai aristaako
Tatra jalkaa muuten. En löytänyt mitään syytä ontumiselle, joten ajattelin että
Tatra on venäyttänyt jalan rajussa leikissä Etnan kanssa. Annoin Rimadyl kuurin
ja niin ontuminen loppui. Jatkoimme samaan rataan kuin ennenkin: käytiin
vetämässä yksi kisaratakin surkuhupaisalla hyllyllä, eli luokka nousu saa
odottaa itseään vielä.
Minulle
tarjoutui jopa mahdollisuus käydä pari kertaa Oreniuksen opissa omien treenien
lisäksi. Niinpä menimme ekaa kertaa Oreniukselle. Ensiksikin, itse olen
näköjään niin kova jännittämään, etten todellakaan ollut oma itseni treenissä.
Sekoilin ohjauksessa ihan miten sattuu ja en vaan sisäistänyt ohjeita. Lisäksi
meidän vahvuudeksi kutsuttu pujottelu meni niin mönkään kuin voi. Tatra lopetti
pujottelun kesken. No saimme muutamia hyviä neuvoja ja pari onnistunuttakin
pätkää tehtyä. Loppu vaiheessa katsoin, että Tatra pitää tassuaan ylhäällä.
Illalla Tatra oli jo kolmijalkainen :(. Seuraavana päivänä päätin varata
lääkärille ajan, koska viikon päästä olisi taas pari kisastarttia. Röntgenkuvat
paljastivat karmivat totuuden: Tatralla on nivelrikko vasemmassa kyynärpäässä.
Päätettiin aloittaa Cartrophen pistokset ja pitkä sairasloma. Nyt siis haaveet
kolmosiin noususta taitavat todellakin jäädä haaveiksi ja agiharrastus jää nyt
toistaiseksi hyllylle.
Nyt
siis kaikki kuviot menivät uusiksi. Fiina, joka odotti agiuraa Etnan kanssa,
saa odottaa mahdollisesti uutta lainakoiraa. Onneksi on varakoira jo
Luusereiden alkeiskurssille, jos Etna on nyt tiineenä. Jos Etna on tiineenä,
niin aksaaminen saa odottaa itse kullakin. Minulla vaan kun on kova hinku jo
treenaamaan ja kisaamaan. Kaikki jäi vain niin kesken. Etnan tilasta ei nyt
vielä tiedä mitään, eikä ajatuksissa ole ultrata tytsyä. Mahan kasvua
odotellessa. Olisi kyllä todella kivaa saada kevään piristykseksi pentuja
taloon.
Vasemmalla ylhäällä Tatra ja Annapurna nauttivat kevään ensimmäisistä auringon säteisä partsilla. |
Perjantaina nähdään! Pusuja sinne kaikille pikku "potilaille"... <3
VastaaPoistaKyllä vaan. Pitäis vissiin keksiä jotain tarjottavaa :)
VastaaPoista