Kevät on peruttu..

Jostain syystä juuri silloin kun todella toivosi (jo koirankin takia) lämpimiä ja kuivia kelejä niin turha on toivoa. Oltiin mettälenkillä eilen. Masentavan harmaata ja lumista maisemaa sai ihailla. Tatraa ei tuntunut haittaavan huono keli ja upottava lumi. Tyttö painoi kuin viimeistä päivää ja seuraukset olivat sen mukaiset. Illalla ei vasemmalle etutassulle pystynyt astumaan. Varsinaista nuoralla tanssia tässä vedellään. Koiran pitää saada nauttia ja juosta vapaana: leikkiä jos siltä tuntuu. Vaan tätä se nyt taitaa olla, se nivelrikkoisen koiran kanssa eläminen. Jatkuvaa tilanteen arviointia ja kipulääkkeiden syöntiä. Nyt on siis jo takana kaikki neljä Cartrophen pistostakin ja merkittävää helpotusta ei niistä tällä hetkellä saatu. Pikkuhiljaa minulle valkenee, miten tämä elämä on muuttunut Tatran osalta. No aika näyttää miten tässä edetään ja jostain syystä haluaisin vielä uskoa parempien päivien tulevan. Miten ihmeessä voi osata tehdä oikeita arvioita tai päätöksiä toisen kivusta.

No jos Tatra ei himmaillut lenkillä niin tuo "niin raskaana" oleva Etna kyllä himmaili. Maha ei ole vielä merkittävästi kasvanut, mutta vauhdissa on jo selkeä ero. Jotenkin muistuu mieliin oma raskausaika: ummetus, närästys, väsymys ja ailahtelevaisuus. Ei kyllä käy kateeksi Etnaa.. Toivon niin, että sieltä tulisi vaikka neljä ihanaa tervettä pentua piristämään meidän kevättä tai kesää. On nämä viimeaikaiset tapahtumat vähän mielialaa vetänyt miinuksen puolelle. Ja pakko sanoa, että kyllä se viime keväänkin Etnan tiineys on käynyt mielessä myös. Mitä jos juttuja olen myös pyöritellyt päässäni. Nyt jos vain se kevät tulisi ja ilma lämpenisi, niin mielialankin muuttuisi positiivisemmaksi. Vai onko kevät todella peruttu?

Tässä sitä on, keväistä metsää latujen kera.

Vauhtiahan se ei estä :)

Onneksi sain tällaisen kimpun piristykseksi <3 Tahtoo kesän!